Jussi Pennanen, Traumapsykoterapeutti
Jokaisessa psykoterapiassa ihmisellä voi olla tullessaan tavoitteet, joita kohti lähdetään. Työskentelyä tehdään tieto-tunne-aisti tasolla.
Trauma aiheuttaa häiriöitä kaikkiin näihin osa-alueisiin, jonka takia haluan huomioida työskentelyssä ihmisen kokonaisvaltaista olotilaa. Psykoterapian toteutus on yhdessä tapahtuvaa käsittelyä ja oppimista. Omien henkilökohtaisten tavoitteiden ei tarvitse olla valmiina, vaan niitä voidaan etsiä yhdessä työskentelyn aikana.
Valmiudet psykoterapiaan ja työskentelyn tiheys arvioidaan aina yhdessä, vaikka joku muu olisi tehnyt sen jo aiemmin. Ennen psykoterapiaan tuloa omaa valmiutta voi halutessaan arvioida esimerkiksi lääkärin kanssa. Psykoterapiaa teen erillisenä palveluna TraumaSense Tmi:n kautta.
Jokaisen kulkema matka on yksilöllinen ja tärkeä. Me muodostamme käsityksen itsestämme polkua kulkiessamme. Miten teemme matkaa on asia, johon voi vaikuttaa.
Joskus mukaan voi ottaa toisen ihmisen. Polulla voi myös pysähtyä. Näin voi helpommin tarkastella sekä ympäristöä että tehtyä matkaa. Mitä tuntemuksia on, kun tarkastelee näkemäänsä. Maisema selkeytyy pysähtyessä. Voimme kerätä muistoja matkan varrella tai jättää joitain asioita taakse. Huomaammeko kenties uuden polun? Matka voi viedä uuteen suuntaan.
Ota yhteyttä, jos tarvitset tukea matkan käymiseen.
Jussi Pennanen
Traumapsykoterapeutti
050 5099812
jussi.pennanen@krisoteam.fi
TraumaSense Tmi
Valtakatu 4 C as. 2, 26100 Rauma
Hinnasto:
– Yksilöpsykoterapia 80 € (45min)
– Tutustumiskäynti 100€ (1h)
Linkki: ohjeet kelan kuntoutuspsykoterapiaan
– Kuinka tullaan
– Kuinka haetaan
– Korvaukset